30. huhtikuuta 2013

Kursseja ja viinivaellusta

Niin viime viikon teemana oli siis tarkoitus olla kuntoilu- ja opiskeluviikko, mutta toisin kävi. Maanantaina iski kurkkukipu ja yskä, joten piti jättää urheilut välistä. Käväisin kuitenkin Erstimesse SoSe- tapahtumassa yliopistolla, jossa jaeltiin Unitütejä (Schultüte) ja Brownie-paloja. Yam! Olisi ollut myös vohveleita, mutta en jaksanut jäädä jonottamaan. Muuten messuilta ei löytynyt juuri mitään hyödyllistä tietoa vaihto-opiskelijoille.

Hihii, mitähän siellä sisällä on :D

Redbullia! Tarvitsisin kyllä ne siivet matkustelua varten :D

Kursseja kattelin vähän etukäteen jo Suomessa kesän opinto-oppaasta (Sommersemester: Vorlesungsverzeichnis). En voinut kuitenkaan päättää vielä silloin, mitä kursseja ottaisin, sillä vasta täällä selvisi, kuinka paljon niihin oli ilmottautunut. Mikäli kurssi oli täynnä, täytyi proffalle kirjoittaa sähköpostia, että mahtuisinko vielä mukaan. Minulle kävi tuuri, että toinen ilmottautuminen alkoi samana päivänä kuin sain tunnukset koneelle. Niillä toimivat myös sähköposti, tulostimet ja muut härvelit.

Kelaa varten tarvitsen 14 opintopistettä, mutta en halunnut ajatella pelkästään niitä vaan, mikä  olisi mielenkiintoista eikä liian haastavaa, mutta kuitenkin jotenkin hyödyllistä. En halua koko aikaa istua vain luentosaleissa, joten päädyin jättämään kirjallisuuskurssit pois. Ne olivat muutenkin jo niin täynnä paitsi Büchner-kurssi, jonne olisi pitänyt lukea koko hänen tuotantonsa ennen kurssin alkua. (EI KIITOS) Kaikilla kursseilla opetuskieli on saksa. Lopulta päädyin näihin: Systemstrukturen des Deutschen, Grundprobleme der Namenkunde, Online Kommunikation: Sprachwissenschaftliche Perspektiven ja GastStuBe.

Käväisin muutamana päivänä Mensassa (opiskelijaruokalassa). Siellä joutui ruuan lisäksi maksamaan erikseen juomasta, salaatista, jälkiruuista ja jopa leivästä. Pelkät aterioiden hinnat liikkuvat siinä  3-5 euron välillä. Toisessa ruokalassa tarjoittimia käytetään lautasina eli ruoka laitetaan suoraan niiden päälle. Ruuissa käytetään paljon enemmän suolaa ja rasvaa. Teki pahaa katsoa, kun eräs tyttö lisäsi vielä suolaa omiin ranskalaisiinsa. Salaattivaihtoehto on myös saatavilla, mutta yleensä siihenkin on lisätty jotain suolaista juustoa. Maito sisältää normaalisti 3,5% rasvaa. En halua kuitenkaan liikaa valittaa ruokien epäterveydellisyydestä, sillä ne ovat silti olleet maukkaita ja aina saa itse valita, mitä haluaa syödä.

Tuli sitten ekalla kerralla otettua kasvisvaihtoehto: perunagratiinia, mutta hyvää oli!
Ei edelleenkään mtn tietoa, oliko tuo pastaa vai perunaa? Jauhelihapihvin tunnistin :D

Viimein parsaa! Tässä kuva oudosta tarjottimesta..

Perjantaina oli jo vointi parempi, joten lähdin Weinwanderungille Randersackeriin. Kierreltiin viiniviljelysten keskellä ennen kun laskeuduttiin pieneen kylään. Oppaat ei ihan olleet kartalla, että minne piti mennä, joten kierrettiin vähän ympyrää ennen kun löydettiin oikea viinitila. Siellä saatiin sitten maistaa lasillinen paikallista viiniä.





Seuraavaksi tulossa postaus Strasbourgin viikonloppureissusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti