22. kesäkuuta 2016

Ruotsin kiertoajelu ja paluu Suomeen

Toistaiseksi viimeisen postauksen kirjoittelu vähän venähti, koska palattuani Suomeen sairastuin heti kovaan kuumeeseen. En tiedä, mistä päin Ruotsia tarttui ei-toivottu kuumevirus mukaan. Nyt viikon sairastelun jälkeen alkaa pikku hiljaa voimat taas palautua. Tosiaan viimeisellä viikolla kävimme vierailemassa Sjöfartsmuseumissa. En ymmärtänyt, miksi opas piti kierroksella mikrofonia, koska meidän ryhmä ei ollut mitenkään kovin suuri eikä museossa ollut juuri muuta melua. Mielenkiintoisinta oli alakerran akvaario, jota pääsimme vasta opastetun kierroksen jälkeen tutkailemaan.

Viimeisenä kurssipäivänä kävimme kaikki ryhmätyöt läpi. Meidän ryhmä oli viimeisenä ja tietysti kaikilla muilla ryhmillä venyi oma esitysaika, joten meidän piti sitten vähän kiirehtiä, jottemme myöhästyisi pöytävarauksesta. Kävimme siis vielä kertaalleen koko porukalla syömässä. Oli ihan hyvää ruokaa, vaikka menu olikin vähän vaihtunut siitä, mitä olimme ajatelleet esim. ei ollut jälkiruokana minttusuklaavaahtoa vaan marjapiirakkaa. Vatsani oli jostain syystä vähän kipeä, liekö kotiinlähtö jo mielessä, niin jouduin käymään välillä vähän kotona lepäilemässä ennen kuin palaisin takaisin keskustaan, jossa kaverit olivat minulle järkänneet synttäriyllätyksen. Kävimme nimittäin yhdessä Göteborgin pilvenpiirtäjässä viinilasillisella. Meno sinne oli kyllä hurjaa, sillä matkustimme lasisella hissillä ja minä jouduin seisomaan vielä lähimpänä reunaa. Välillä piti pitää silmiä kiinni. Maisemat olivat kyllä huikeat ylhäältä eikä viinikään maistunut hullummalta. Kiitos vaan tytöt!






Perjantaina olikin sitten aika lähteä jatkamaan matkaa. Kämppikseni heräsi jo aamu neljältä, jotta ehti hyvissä ajoin aamulennollensa. Minun vanhempani tulivat siinä kymmenen aikoihin, joten ehdin hyvin vielä pakkailla ja vähän loppusiivoilla. Kävimme palauttamassa avaimet toiselle asuntolalle ja siitä lähdimme sitten samantien ajamaan kohti Norrköpingiä. Matkasta jäi mieleen jyrkät mäet, pellot ja metsät ja hirveä vessahätä. Nimittäin jouduimme kääntymään vanhalle tielle, sillä uudelle tielle laitettiin vielä tiemerkkejä eikä tietenkään vanhan tien varressa ollut mitään pysähdyspaikkaa. Onneksi sellainen kuitenkin löytyi hetken ajomatkan jälkeen, ettei tarttenut puskassa käydä ja sai lisäksi jotain lounastakin.

Saavuimme Norrköpinginkiin ja ensivaikutelmamme hotellista oli hieman negatiivinen. Vitsailimme, että voikohan tuolla edes asua, koska talo näytti niin vanhalta ja rapistuneelta. Sisältä se oli kuitenkin hyvinkin viihtyisä ja huone tilava. Harmillisesti netti toimi vain käytävässä. Lähdimme sitten käppäilemään keskustaan. Abeilla oli penkkariajelut menossa, mutta eivät onneksi valvottaneet meitä yöllä. Ensiksi he kruisailivat rekoilla ja sitten vaihdettiin vähän kalliimpiin autoihin. Kiertelimme muutamissa kaupoissa ennen kuin tuli taas nälkä. Kävimme synttärilounaalla Pappa Grappa - ravintolassa ja söin oikein maukasta pizzaa. Sitten alkoikin jo matkanteko väsyttää, joten palasimme hotellille nukkumaan.



meidän hotla


Norrköpingkiläistä taidetta


Seuraavana päivänä runsaan aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Tukholmaa. Isä halusi olla hyvissä ajoin siellä, jotta saadaan auto jätettyä hyvin parkkiin. Se oli hyvä päätös, sillä matkanteko osoittautuikin yllättävän hankalaksi. Aluksi sain olla kuskina ja oli ihan hauskaa ajella vieraassa maassa. Isää taisi enemmän jännittää pelkääjän paikalla. Meidän navigaattori ei tunnistanut osoitetta tai olimme katsoneet sen liian huonosti, joten suuntasimme johonkin päin. Noh, Tukholmassa oli muutamat tietyöt käynnissä ja suuria tunneleita oli rakennettu, joten me jouduimme sitten aivan jonnekin muualle kuin minne halusimme. Kävimme hakemassa bensikseltä kartan ja lopulta ohjasin sen avulla meitä Vikingin satamaan. Eihän tässä pyörimisessä mennyt kuin reilu tunti, mutta onneksi olimme varautuneet.  

Lopulta pääsimme käppäilemään Vanhaan kaupunkiin, jossa kävimme myös syömässä. Näin myös Kuninkaan linnankin ensimmäistä kertaa. Sitten illalla takaisin autolle, jossa jonotimme laivaan. Edellinen laiva lähti vähän myöhässä, mutta meidän oli onneksi ihan aikataulussa. Laivalla olin jo niin väsynyt, etten jaksanut mitään shoppailla ja ruokakin maistui huonosti. Eikun nukkumaan. Herätys soikin sitten liian aikaisin. Olin laittanut sen soimaan klo 4, mutta kello oli huomaamatta yöllä vaihtunut Suomen aikaan. Onneksi oli rannekello matkassa, josta pystyi asian tarkistamaan. Saimme siis nukkua vielä hetken aikaa ennen kuin piti mennä syömään. Laivasta pääsimme ekojen joukossa pois ja ajomatka Poriin menikin nukkuessa. Oli kyllä todella mukava reissu, mutta sen verran uuvuttava, että on ihan kiva olla vaihteeksi vähän aikaan vaan Suomessa :)

Jee Tukholmassa!
kapea katu
ruokaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti