6. elokuuta 2013

Tulokset ja läksärit

Viimein on taas aikaa kirjoitella tänne blogiin kuulumisia. Reissu meni hyvin ja kaupungeista kirjottelen, kunhan pääseen Suomeen. Tänään on nimittäin viimeinen päivä Würzburgissa. Huomenna matka jatkuu neljän aikaan junalla Frankfurtin lentokentälle ja sieltä kotiin! Toivottavasti ukkonen ei pääse yllättämään tai mikään muukaan estämään lentoa. 

Bongasin yliopiston pihalta ennen tenttiin menoa

Hurrei kaikki kurssit meni läpi ja paremmin kuin kuvittelin! Nyt odottelen vain opintopisteitä rekisteriin. Sain lähetettyä paperit vasta vähän myöhässä Suomeen, kun olin yhdellä kurssilla unohtanut lähettää Hausarbeitin pdf-tiedostona, enkä ollut huomannut opettajan viestiä, kun olin matkalla. Onneksi kuitenkin hän ehti sen nopeasti tarkistaa ja eilen sain paprut postiin!  

Hei hei yliopisto!

Tenttiviikon jälkeen järjestettiin sitten Suomi-porukalla läksärit täällä Galgenbergin bilehuoneessa, jonne oltiin kutsuttu kaikkia tuttua. Tarjolla oli tietenkin suomalaisia herkkuja ja vieraat saivat maistaa Salmiakki shotteja. Tykkäsivät niistä enemmän kuin karkeista. Soitetiin myös koko illan ajan suomalaisia hittejä. Hauskaa oli eikä kukaan sotkenut! 

Nam nam :P
Suomalaiset kiittää ja kumartaa :)

Lähetin sitten osan tavaroista postipaketilla Suomeen. Siinäkin oli taas kova homma. Ensin kun olimme viemässä paketteja postiin niin se oli suljettu. Toisella kertaa myyjä ei löytänyt vaadittavia ulkomaan tarroja, joten jouduimme kiikuttamaan paketit kuumassa helteessä keskustaan. Siellä onneksi ne pääsivät matkaan ja ehtivät jo Suomeenkin saapua! Nyt jatkan tavaroiden pakkailua ja osan niistä vien tuutorille, joka laittaa ne eteenpäin seuraaville vaihtareille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti