21. elokuuta 2013

Luxemburg

Trieristä Luxemburgiin ei kestänyt kuin reilu tunti junalla. Olin katsonut junalipun hinnan väärin ja saimme ne puolet halvemmalla, hehee! Tuntui taas niin oudolta olla maassa, jonka kieltä ei ymmärrä. Luxemburg on nimittäin sekoitus sekä saksaa että ranskaa. Onneksi Salla oli tulostanut meille kartan, sillä muuten olisi tullut ongelmia löytää hostelli. Oli taas hieman pilvinen päivä. Hostelli oli todella siisti ja saimme oman huoneen, jossa oli kylppäri sekä vessa. Kerrankin hintaan kuului myös aamupala, joka ei nyt mikään kovin ihmeellinen ollut, mutta piti nälkää.

Kaupunki oli ihan erilainen kuin Trier. Kaikki oli paljon kalliimpaa ja muutenkin mieleen jäivät vain monet merkkiliikkeet ja hienosti pukeutuneet ihmiset. Nähtävyyksiä kiertelimme jonkin verran. Niistä siisteimmät oli Bockin katakombit. Niissä oli ihan hauskaa kierrellä, vaikka olo ei ollut kaikista parhain. Rappusia riitti ja niitä ravattiin edestakas. Ostin myös ekaa kertaa vaihdon aikana suklaaleivoksen, joka oli kyllä hyvää. Kahvila oli siinä mielessä hauska, että alakerrasta sai tilata leivoksen, joka sen jälkeen toimitettiin yläkertaan, jossa olivat istumapaikat. Taas niin hienoa. Pääsimme myös pitkästä aikaa netissä surfaillemaan, sillä se kuului hintaan. Luxemburgissa tuli vietettyä kaksi päivää.


Tuomiokirkko

Hehee, sainpas kuvan!

Suklaaleivos

Lisää norsujaa!

Korkealla ollaan

Eihän täältä ole edes pitkä matka
Katakombejaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti