16. elokuuta 2013

Trier

Huh, viimein sain vikasta reissusta jotain kirjoitettua :)  Hauskaa oli, mutta välillä aika rankkaa pakkailla tavaroita ja siirtyä paikoista toiseen. Tässä on nyt eka osa matkasta ja myöhemmät osat tulee perässä. Lähdettiin siis lauantaina 27.7 junalla kohti Trieriä. Ensimmäinen vaihto oli Frankfurtissa ja toinen Koblenzissa. Oli todella kuuma päivä. Perillä jouduin sitten soittamaan hostellin isännälle saadakseni reittiohjeita. Hän oli sitten antanut vahingossa yhden numeron mulle väärin niin soitinkin ekaksi täysin tuntemattomalle. Onneksi löysin oikean numeron papereistani ja sain hänet kiinni. Menimme sitten bussipysäkille odottelemaan bussia. Vähitellen asemalle alkoi ilmestyä hurjamäärä poliiseja ja pieni mielenosoitusjoukko. Bussimme ehti tulla, joten meille jäi vähän epäselväksi, mistä oikeastaan oli kyse.

Tuulimyllyjä
Lasagnea Pasta Pasta paikassa

Kävimme viemässä vaan kamat hostlaan ja sieltä takasin keskustaan syömään. Olimme kaikki uupuneita matkasta niin hirveästi ei jaksattu kierrellä. Hostlalla hengailtiin ulkona pihalla, kunnes yhtäkkiä alkoi jumalaton tuuli ja sade. Isäntä ei aiemmin ollut tuollaista myrskyä kokenut ja kohta menivät sähkötkin. Hiih, oli jänskää! Onneksi ne palasivat aika pian, mutta aamulla vielä satoi. Neuschwansteinista ostamillemme sadetakeille oli taas käyttöä. Vaihdoimme hostellia lähemmäs keskustaan ja suuntasimme Rheinisches Landesmuseoon. Siellä oli paljon tietoa kaupungin historiasta ja arkeologisia kaivauksia. Sieltä mentiin pizzalle. Matkalla törmättiin hauskoihin norsuihin, joita nähtiin myös Luxemburgissa. Myöhemmin meille selvisi, että niitä liikuteltiin öisin paikasta toiseen ja ne olivat osa hyväntekeväisyyskampanjaa.

Rheinisches Landesmuseum
Iso jalka museon edessä
Onko kuvassa yksi vai kaksi norsua?

Sitten kävimme kiertelemässä päänähtävyyksiä, sillä viimeisen päivän halusimme käyttää shoppailemiseen. Uusi hostla oli ihan mukava. Meillä oli iso huone, mutta vessa ja kylppärit sijaitsivat käytävällä. Onneksi niitä oli useita. Tuntui, ettei hostlassa ollut muita asukkaita, joten saimme oleskella siellä rauhassa. Seuraava päivä oli ihanan aurinkoinen. Ostimme yhdestä jäätelökahvilasta ihan sairaan hyvät jädeannokset, sillä vohvelit paistettiin asiakkaiden nähden ja käärittiin töttöröiksi, joihin sai sitten valita haluamansa täytteet. Harmikseni, en ehtinyt annoksia kuvata. Illalla löysimme kivan Bierkeller ravintolan, jossa näimme jonkun tilaavan mielettömän salaatin. Meillä oli myös kova nälkä, joten päädyimme tilaamaan samaa. Nam, oli herkullista!

Basilika
Ärsyttävät rakennustelineet!
Tuomiokirkko
Porta Nigra
Elefanttien vallankumous on alkanut! 
Pizzasalaattia Bierkellerissä

Paluumatkalla törmäsimme zumbaryhmään, joilla oli tunti keskellä kaupunkia. Jäimme hetkeksi katselemaan. Käväisimme vielä amfiteatterin luona, mutta se oli suljettu, joten emme päässeet sisälle kiertelemään. Hyvä syy tulla uudelleen. Oli nimittäin aika pakata kimpsut ja kampsut ja jatkaa matkaa kohti Luxemburgia! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti