5. toukokuuta 2013

Viikonloppu Strasbourgissa osa 2

Seuraavana aamuna lähdettiin etsimään kahvilaa, josta saisi perinteistä aamiaista. Onneksi kaikki paikat eivät olleet kiinni pyhänä, mutta silti ei tullut mitään shoppailtua. Keksejä olisin halunnut ostaa, mutta nekin olivat sitten liian kalliita. En muista kahvilan nimeä, mutta sieltä sai ihanaa kaakaota, croissantteja ja suklaapullia. Italialaiset eivät juuri aamulla syö mitään vaan juovat useimmiten pelkkää espressoa. Täällä ei oikein terveellisen aamupalan käsitettä ymmärretä. 

Sitten käveltiin La Petite Francessa, jonne voisin muuttaa asumaan. Ihania ristikkotaloja ja niin paljon kuvattavaa! Sieltä hypättiin ratikkaan kohti Euroopan parlamentin taloja! Matkan varrella huomattiin eräässä puistossa oudosti pukeutuineita tyyppejä. Ensiksi luultiin, että kyseessä oli hautajaiset, mutta luultavasti tapahtumassa palkittiinkin joitakin henkilöitä. Kielestä kun ei tajunnut mitään, niin jäi vähän epäselväksi, miksi kaikki oli niin virallista. 

Fackwerkshäuser
Tuleva kesäasuntoni!
Gedeckte Brücken (Ponts Couverts)
Mitä tuolla tapahtuu?

Ratikkapysäkkiä vastapäätä huomattiin oudon näköisiä telttoja ja kylttejä. Mielenosoittajat olivat sitten leiriytyneet Parlamentti talon edustalle. Jotenkin nuo lasiset rakennukset eivät vaan sopineet tuonne kaupunkiin, kun olivat niin moderneja. Sisäpihan aukiolle oli sitten koostettu pieni näyttely merkittävistä Euroopan tapahtumista. Yritimme ottaa kuvaa pallon ympäriltä käsistä kiinni pitäen, mutta tyhmän rinkulan takia ei onnistuttu.  

Mielenosoittajien leirintäalue

Euroopan parlamentti talo "Teidän rauhanne, teidän palkintonne!"

Vielä toisesta suunnasta katsottuna

Sisäaukio
Ruma pallo

Parlamenttitalolta lähdettiin kävelemään puistoalueelle, jossa hostellin infon mukaan piti olla kaikenlaisia eläimiä. Ei taidettu muita nähdä kuin orava ja kuvissa näkyviä outoja lintuja. Sorsat olivat vallanneet kaikki veneet, joten ei päästy soutelemaan. Oltaisiin varmaan jääty piknikille sinne, jos sää olisi ollut lämpimämpi. 

Strasbourgin lintu
Soutaa.. huopaa

Puiston vieressä oli sitten Council of Europe, jossa oli myös Suomen lippu! Kaikilla alkoi olla jalat jo niin puhki, että päätettiin lähteä syömään. Oltiin edellisenä päivänä nähty paikka, jossa sai perinteisiä Flammkucheneita. Niitä oli pakko päästä maistamaan, sillä monet saksalaiset olivat kehuneet niiden olevan todella hyviä. Italialaiset nyt ovat tottuneet enemmän pizzaa syömään, mutta maistuivat nämäkin heille. Parasta omassani oli peruna/juusto yhdistelmä. Sieltä lähdettiin sitten hakemaan hostellista kamat ja alkoi yhtäpitkä matka takaisin kotiin kuin lähtiessä. Pohdiskeltiin jo minne voitaisiin seuraavaksi reissata, mutta ei päätetty vielä mitään. 

Europarat

Flammkuchen!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti