6. kesäkuuta 2016

Vrångö

Viime torstaina kävimme päiväretkellä lähisaaristossa Vrångössä. Ensiksi ajoimme ratikalla Saltholmeniin ja siitä laivalla Vrångöseen. Matkalippuna toimi sama kuukausilippu, jonka ostin tänne tultuani. Saaressa oli paljon taloja ja eräs kaverini ihmettelinkin, miten he ovat sinne muuttaneet, koska autot eivät saa tulla saarelle. Noh, paikallinen ohjaajammekaan ei oikein tiennyt asiaa, joten ehkä heillä on jokin salainen keino. Menomatka kesti sen verran kauan, että meillä jäi noin tunti itsenäistä aikaa liikuskella saarella ennen lounasta. Aika kului nopeasti kuvaillessa ja kallioita pitkin kiipeillessä. Lounaan tarjosi meille yliopisto ja se oli todella hyvää! Minulla oli myös matkassa omat eväät ja iso vichypullo, koska oli niin lämmin päivä. Hartiat olivat kyllä pikkasen jumissa kotiin tullessa.

Lounaan jälkeen lähdimme reippailemaan ohjaajamme perässä saarta ympäri. Harmillisesti jo muutaman metrin jälkeen alkoi sataa kaatamalla. Onneksi oli sateenvarjo matkassa. Loppureissu menikin sitten trooppisissa tunnelmissa kerä hyttysten. Jouduimme keskeyttämään kierroksen, sillä sade ei näyttänyt laantuvan ja alkoi ukkostaa myös. Osa jatkoi sitten vielä jonnekin oluelle, mutta itse olin jo niin poikki, että halusin nopeasti suihkuun ja vaihtamaan kuivat vaatteet päälle. Hauska reissu, vaikka sattuikin vähän huono sää. Voisin käydä uudelleen, mutta tällä reissulla en harmillisesti enää kerkeä. 

 





Nam! Saaristoruokaa! Kaikki tilasivat samaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti